Tilaa maksuttomat ohjeet hermoston rauhoittamiseen!

Stressi on ylikulutettu sana nykyään. Lähes kaikki ovat stressissä mutta moni ei kuitenkaan tiedosta sitä.

Stressi on muun muassa

  • Täydellinen uupumustila aamulla, kun pitäisi lähteä töihin.

  • Kärsimätön olo junassa matkalla kotiin ja ihmiset hidastelevat edessä.

  • Katkeileva uni öisin vaikka väsymys on melkoinen.

  • Kiukunpurkaukset läheisimmille ihmiselle, jälkeenpäin ajatellen ihan turhasta.

  • Toisinaan iskevät supertehokkaat hetket, kun tekee viittä asiaa yhtä aikaa.

  • Unohtelu – laitoinko kahvinkeittimen pois päältä lähtiessä?

  • Iloton ja surullinen olo ilman ihmeempää syytä.

Kun kehossa virtaa stressihormonit, hermosto on ylikuormittunut.

Kävin itse aikanaan akupunktiossa ja kiinalaisen lääketieteen tohtori, viisas mies totesi minusta: ”Stressiä, paljon stressiä.”

Mietin, että teen jo kaikkeni stressin lievittämiseksi. Mitä muuta voin mahdollisesti tehdä?

Myöhemmin opin tekniikan, joka tosiaankin lievittää stressiä. Meni kuitenkin aikaa ennen kuin otin tekniikan vakavasti. Metodin nimi on EFT. Lyhenne tulee sanoista Emotional Freedom Techniques.

Tarvitsin aikaa ottaakseni tekniikan käyttöön.

Erään kerran 7-vuotias poikani oli sairaana, ja terveyskeskuksessa hänet lähetettiin verikokeeseen.

Poika sai täydellisen paniikin, hän itki ja parkui kauhuissaan. Olin aivan neuvoton. Mikään rauhoittelu ei auttanut.

Sitten muistin EFT:n. Siinä naputellaan akupisteitä pään ja kaulan alueella.

Siellä terveyskeskuksen aulassa naputtelin pojan päälakea. silmäkulmaa, leukaa…

Ei mennyt montaa minuuttia, kun hän rauhoittui. Ei ollut enää mitään ongelmaa.

Pääsimme näytteenottoon ja kaikki meni hyvin, ilman yhtäkään kyyneltä.

Myöhemmin olen oppinut joitakin faktoja EFT:stä. Esimerkiksi:

  • Siitä on tehty yli 300 vertaisarvioitua tutkimusta

  • Yli 200 tutkijaa yli 12 maassa tutkii tekniikkaa

  • 99 % prosenttia tutkimuksesta osoittaa tekniikan olevan tehokas

  • Aivojen magneettikuvissa näkyy muutoksia tekniikan käyttämisen jälkeen.

Kaiken tämän lisäksi tarvitsin oman kokemuksen siitä, että tekniikka toimii. Vasta sen jälkeen olin vakuuttunut. Nykyään käytän tekniikkaa säännöllisesti.

Sen ansiosta

  • MIeli on levollisempi.
  • On helpompaa keskittyä.
  • Tiedän, että hankalassa paikassa minulla on jotakin, jolla voin helpottaa oloani.
  • Osaan rauhoittua silloin kun ylikierrostila iskee päälle.