fbpx

Henna Haapala

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Myönnettäköön, että vaikka minusta tuli energiahoitaja, niin minun mielestäni energiaharjoitukset olivat aluksi tylsiä.

Tutustuin Eden Methodiin alun perin lukemalla energiahoitaja Donna Edenin kirjan Tasapainota kehosi energiat. Luettuna harjoitukset tuntuivat unettavilta. Vaikka kokeilin muutamia, niin homma tyssäsi alkuunsa.

Innostuin vasta myöhemmin, kun löysin päivittäisen energiarutiinin Youtubesta Donnan itsensä ohjaamana.

Eilen kävelyllä muistin, että aivan alkuksi minulle tuli rutiinia tehdessä kyyneleet silmiin. Vähän samalla tavalla kuin silloin, jos on paha mieli ja joku taputtaa lohduttavasti olalle. Helpottaa.

Kun ryhdyin opiskelemaan Eden Methodia, aloin kuulla kiinnostavia tarinoita siitä, miten ihmiset ovat hyötyneet pelkästään tuosta reilun viiden minuutin mittaisesta harjoitusten sarjasta.

Tässä alla joitakin sinun luettavaksesi.

Jos et ole aiemmin kokeillut tehdä energiarutiinia, niin löydät sen klikkaamalla tästä. Kokeile ihmeessä tehdä mukana!

”Olen tehnyt 5 minuutin energiarutiinia useamman vuoden ajan. Teen sen aamulla ensimmäisenä tai silloin kun tarvitsen sitä. Olen huomannut, että rutiini auttaa minua monella tavalla – kehoni tasapainottuu ja mieli on keskittyneempi.

Ajan mittaan myös uni on parantunut, enkä enää murehdi niin paljon kuin aikaisemmin. Tunnen oloni ylipäätään iloisemmaksi.”

Irene G.

”Viiden minuutin energiaohjelma illansuussa rauhoittaa mukavasti päivän tohinoiden jälkeen. Auttaa ainakin minun kehoa rauhoittuman yöpuulle. Ohjelma tasapainottaa energioita niin, että uni tulee helposti.”

Mies, 41 vuotta

Olen tehnyt päivittäistä energiarutiinia lähes päivittäin kolmen vuoden ajan. Se on muuttanut elämääni positiiviseen suuntaan. Tunnen oloni energisemmäksi ja selviydyn helpommin elämän päivittäisistä haasteista.

Karin

Teen päivittäistä energiaohjelmaa säännöllisesti. Mitä enemmän teen sitä, sitä paremmin voin. Harjoitusta tehdessä tuntuu aivan siltä kuin energiani sanoisi, että ”ahaa, tähänkö suuntaan haluat minun menevän”. Sen jälkeen olo on parempi.

Harjoituksia voi tehdä myös sen mukaan, mitä energiat tarvitsevat. Teen esimerkiksi aina Neljä naputusta -harjoituksen, jos olen väsynyt. Teen myös aina Kytkennän ennen kuin menen isompiin väkijoukkoihin esimerkiksi kaupoissa.

Sharon Marks

Olen tehnyt amerikkalaisen Donna Edenin päivittäistä energiarutiinia enemmän tai vähemmän päivittäin viimeisen kahden vuoden ajan.
Olin alussa henkisesti ja fyysisesti uupunut, enkä huomannut ensin muutosta olossani rutiinin jälkeen.

Tunsin kuitenkin intuitiivisesti, että kehoni piti harjoituksista, joten jatkoin niiden tekemistä. Tämä johti lopulta siihen, että minusta tuli sertifioitu Eden Method -hoitaja.

Päivittäinen energiarutiini ja muut Eden Method -harjoitukset ovat selvästi parantaneet yleistä hyvinvointiani. Olen oppinut tunnistamaan, mitä tekniikoita tarvitsen milloinkin.

Päivittäinen energiarutiini on aamujeni aloitus, ja vaikka en ehtisi tehdä koko rutiinia, teen aina ainakin osia siitä. Nykyään tunnen eron välittömästi. Päivittäinen energiarutiini auttaa minua myös töissä, missä paine on valtava (olen kätilö). Vain muutaman minuutin harjoitusten tekeminen (usein vessassa 😊) auttaa minua palauttamaan mielen ja kehon takaisin mukaan menoon.

Pidän tällä hetkellä täydentävien hoitomuotojen terapiaklinikkaa töissä naisille. Siellä voin yhdistää Eden Method-tekniikoita hoitoihini, ja olen saanut todella hyvää palautetta.

Maike Lehmann-Sander

Tällä videolla ohjaan päivittäisen energiarutiinin. Klikkaa video pyörimään ja kokeile, miltä harjoitukset tuntuvat.